Olo on tällä hetkellä kuin sillä ööllä Aapisen laidalla. Olisin niin valmis ottamaan valmiita vastauksia vastaan, mutta vaikuttaa siltä että kukaan ei ole valmis tai pystyvä niitä minulle antamaan. Ja ehkä hyvä niin.
Syksy on hyvä aika panna alulle jo kauan aikaa minussa muhinut muutos. Saa nähdä mitä se vielä tuo mukanaan. Mutta ulkoisesti näkyvin tavoite lienee tuo 16,3 kilon menettäminen viisaasti ja itseään lempeästi kuunnellen. Tuo tavoite ei liene mahdoton, eikä se tokikaan ole ainut projekti. Se kaikkein suurin mitä pitäisi tapahtua, olisi jonkinlainen valaistuminen siitä mitä minä oikein elämästäni haluan, ja mitä haluan elämälläni tehdä. Hyvähän sitä onkin miettiä tämän ensimmäisen ammattiinvalmistumisen jälkeen...
Otsinkon alla näkyvät ne kaikkein suurimmat, vastauksia vaativat kysymykset, jotka projektin edetessä varmaankin vain paisuvat herättämään aina vain uusia kysymyksiä.
Mikä sitten on johdattanut tähän muutoksen tarpeeseen? Mistä aloittaisin? Ehkä siitä, että kaikista ongelmistani en olisi selvinnyt tähän saakka ellei tukenani olisi ollut maailman mahtavinta poikaystävää, jonka arvonimi vaihtui vuosi sitten sulhaseksi. Vuoden päästä arvonimen olisi tarkoitus vaihtua jälleen kerran, aviomieheksi, ja silloin olisin onnellinen jos voisin tarjota hänelle vaimoksi ehjän ihmisen, joka on ehkä viisaampi ja oivaltaneempi kuin nyt.
Kaikki on alkanut pikkuhiljaa siitä, että olen uskaltanut avautua, ja avata itseni jollekin, joka on halunnut kuunnella. Tuo avautuminen tosin johti siihen, että jostakin syystä johtuen aloin kärsiä jatkuvasta pelosta, inhosin itseäni, itkin jatkuvasti, luulin jo olevani täysi sekopää, mutta pikkuhiljaa usean vuoden aikana kaikki on kääntynytkin parempaan suuntaan, ja nyt olen valmis ottamaan ohjat omiin käsiini ja ohjailemaan itse itseäni, ja kuuntelemaan itse itseäni. Etsimään itse omaa suuntaani.
Nämä ovat vaikeita asioita, ja niitä on mahdottoman vaikea kertoa ensimmäisessä blogitekstissä, mutta eiköhän kaikki ala pikkuhiljaa avautua.
Uuden oivaltaminen on ihanaa, ja jo ennen tätä blogia olen päiväkirjamaisesti pitänyt kirjaa omista oivalluksistani. Tuntuu kuitenkin siltä, että kaikki pitää oivaltaa aina uudelleen ja uudelleen ennen kuin ne menevät lopullisesti ymmärrykseen saakka. Saattaa siis olla, että tässäkin blogissa jutellaan aiheesta kuin aiheesta aina monta kertaa, mutta toivottavasti näkökulma vaihtuu, tai vanha idea saa uusia mainioita lisähöysteitä. Nyt kuitenkin lienee aika mennä keräämään noita oivalluksia oikeasta elämästä, ja poistua tietokonemaailmasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti